BRAND ID PALKITTIIN TYRNINUIJALLA OSOITUKSENA ERINOMAISESTA HALLITUSTYÖSTÄ

Ensin täytyy olla kingi omalla markkinalla, ennen kuin voi lähteä valloittamaan maailmaa, toteaa Brand ID:n toimitusjohtaja Juha Heljakka. Yrityksen hallitus on mahdollistanut sen, että huiman kasvustrategian steppejä on pystytty noudattamaan hienosti koko organisaatiossa. Johtamisen oppeja on ammennettu Lean-filosofiasta, joka vahvistaa yrityksen arkea.

SuomiAreena-viikon tilaisuudessaan Hallituspartnerit Satakunta palkitsi erinomaisesta hallitustyöstä porilaisen Brand ID Oy:n. Hiljattain uutisensa Yhdysvaltoihin laajentamisesta julkistanut Brand ID on sitoutunut vahvaan kasvuun. Yritys on määrätietoisesti etsinyt
​​​​​​​hallitukseen sellaisia osaamisia,

Kuvassa Hallituspartnerit Satakunta ry:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Ekberg ja Brand ID Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Kivelä.

jotka pystyvät kyseenalaistamaan, auttamaan ja haastamaan strategiaa, mutta ennen kaikkea saamaan kunnianhimoista kasvua aikaan. Yhtiö on esikuvana monille ja kertoo tekemisestään ja toimintamalleistaan avoimesti. Palkinnon vastaanotti hallituksen puheenjohtaja Olli Kivelä. Palkinnon luovutti Hallituspartnerit Satakunta ry:n puolesta hallituksen puheenjohtaja Pekka Ekberg.

Satakunnassa on toiminut vuodesta 2018 aktiivinen hallitusammattilaisten ryhmä, Hallituspartnerit Satakunta ry. Sen toiminnan tavoitteena on satakuntalaisten yritysten ammattimaisen hallitustyöskentelyn edistäminen. Työssä on mukana jo yli 60 hallitusammattilaista ja verkosto kasvaa jatkuvasti.

Lisätietoja:
Pekka Ekberg, Hallituspartnerit Satakunta ry:n puheenjohtaja, 050 589 4989