Case 2

Apua uuden hallituksen puheenjohtajan löytämiseen

Hankekokonaisuutta esiteltiin tapahtumassa, jonka jälkeen hankekoordinaattoriin oltiin yhteydessä paikalla olleen yrityksen toimesta. Yrityksen hallituksen puheenjohtaja oli jäämässä eläkkeelle, jonka vuoksi yrityksellä oli tarve löytää uusi hallituksen puheenjohtaja. Käytännössä hallituksen puheenjohtaja toimi Suomessa tehtaanjohtajan tärkeimpänä apuna ja sparrauskumppanina.


Yrityksen edustajien kanssa käytiin keskusteluita muutamaan otteeseen, jonka jälkeen ryhdyttiin etsimään tarvittavan profiilin ja kokemuspohjan omaavaa henkilöä. Tehtävä ei ollut helppo, sillä yrityksen omistus on ulkomailla ja toiminta hyvin kansainvälistä. Tehtävään kuitenkin löydettiin henkilö, jonka tausta osui todella hyvin yhteen haetun profiilin kanssa. Hankekoordinaattori kartoitti potentiaalisia hallituksen jäseniä yrityksen tilanteeseen ja kävi keskustelut näiden kanssa. Tämän jälkeen koordinaattori kävi ehdotettujen hallitusosaajien taustat läpi yrityksen edustuksen kanssa, jonka jälkeen yrityksen hallitus pääsi haastattelemaan potentiaalisen hallitusosaajan.

Molemmat osapuolet huomasivat nopeasti, että kokemustausta ja henkilökemiat kohtasivat, joten yhteistyöhön lähdettiin melko nopeastikin.

  • Yritys sai tarvittavaa kokemusta ja osaamista hallitukseen.
  • Tehtaanjohtaja sai uuden sparrauskumppanin tuekseen.
  • Edeltävä puheenjohtaja pääsi ansaitusti eläkkeelle.
  • Uusi hallituksen puheenjohtaja pääsi aloittamaan hallitustyöt yrityksessä, joka sijaitsee hänen synnyinpaikkakunnallansa.